Saksa - Osa 1


Saksan matkalta on jo melkein palattu kotiin. Kirjoitan tätä Philadelphian kentältä, kone Frankfurtista oli ajoissa ja viimeisen lennon lähtöön on vielä tunti aikaa. Pääsyynä matkalle oli golfturnaus, jossa olin vapaaehtoisena työntekijänä. Olimme molemmat käyneet Saksassa kaksikymmentä vuotta sitten - kun ei lasketa välilaskuja Frankfurtissa, oma edellinen matka oli ollut työhön liittyvä messumatka 90-luvun alussa. Sää ei ehkä ollut matkan parasta antia, mutta sen verran aurinko paistoi, että saatiin myös aurinkoisia kuvia. Pääosan matkasta asuimme Heidelbergissa, josta myös yo. kuva. Kuvia ja tekstiä tulee lisää, kunhan päästään kotiin.

6 comments

  1. Ohoh, jännää! Liittyikö tämä jotenkin sun työhön vai miten ihmeessä eksyit Saksaan vapaaehtoiseksi golfturnaukseen?:)

    ReplyDelete
  2. Tama taitaa jo olla vahan perinteellinen juttu - nama olivat jo kolmannet Solheim Cup kisat, joissa olen ollut vapaaehtoisena - 2009 Chicago ja 2013 Colorado edelsivat tata vuotta. Olin myos hyvaksytty vapaaehtoinen 2011 Irlanti, mutta tyoasiat ja muutto muuttivat suunnitelmat viime hetkella. Eli ei liity varsinaiseen tyohoni, mutta omaan harrastukseen. Vapaaehtoiseksi voi hakea jo seuraaviin kisoihin 2017 Des Moines, Iowa netin valityksella.
    http://asplundtravel.blogspot.com/2013/08/solheim-cup-2013.html

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi onpas mielenkiintoista, vaikkei itseltä golf-kokemusta löydykään. Harmi kun täällä nämä lomat jaetaan niin nihkeästi :/ oisi tosi kiva tehdä jotain tuollaista. Ehkä mulla on joskus tulevaisuudessa joustavampi työ/työnantaja:)

      Delete
  3. Onpas hauskaa, että golfin "varjolla" pääsee matkustelemaan. :-) Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisäkuulumisia. Omasta viime Saksan-käynnistänikin kun on jonkun verran aikaa!

    ReplyDelete
  4. Satu - tiedan, etta Suomesta kaydaan Saksassa helposti - jostain taisin lukea, etta mennaan aamulennolla ja tullaan iltalennolla takaisin....ja siina valossa nama omat hehkuttelut ovat varsin lapsellisia, mutta otetaan nyt se riski. Jos viela osaisin saksaa, se olisi ollut huippu. Jostain syysta se on aina hieman epamiellyttavaa, kun ei ymmarra kielta.....tosin ei se meita paljon haitannut.

    ReplyDelete
  5. Emmi - tama on vahan hankala maa lomien suhteen, varsinkin kun on toisella toissa. Varoitin asiakkaitani ajoissa ja tyokavereita, etta en sitten lue sahkoposteja jatkuvasti. Kerroin, etta puhelimeen en vastaa ($$$), mutta jos on hata, niin kannattaa lahettaa tekstiviesti. Toisaalta olin aika stressaantunut ennen matkaa - ja olen varmasti paremmalla tuulella, kun olen saanut vahan lomaa ! :)

    ReplyDelete